| |
H I G H B U Z Z ´S

Mistä nimi Highbuzz's?
Tarkoituksena
oli keksiä nimi, joka ei välttämättä tarkoittaisi mitään tai jos
tarkoittaisi niin ei suoranaisesti. Mahdollisesti antaa jotain
mielikuvia. High tarkoittaa korkeaa, buzz taasen surinaa, pörinää yms.
Se tarkoittaa myös värinää. Pääasiassa korkeavärinää, surinaa, pörinää,
ei siis mitään sen kummempia. Jos nimeä olisi haettu jo aviossa
ollessa, olisi se ehdottomasti liittynyt sukunimeeni.
Virallisesti nimen takana
on siis Satu Murto, mutta epävirallisesti nimen takana on myös aviomies Mikko. Perheestämme löytyy aussieiden
lisäksi sekarotuinen sterilisoitu Lily, ikää 10 -vuotta, nykyään ainoana kanina kääpiöluppa Vadelma
(Touhutassun Taikavadelma), kaksi tuliliskoa Ikiturso ja Jöhnä sekä pari akvaariota kaloineen.
Mikko on tutustunut koiriin vasta kauttani, mutta on melkein
täysin oppinut kennelpoika sekä ihanan aktiivisesti koiraharrastuksissa
mukana. Itse olen ollut koirien kanssa tekemisissä pienestä pitäen.
Perheessämme on aina ollut metsästyskoiria, jotka ovat olleet
ruokinnallisesti ja liikunnallisesti vastuullani nuoresta pitäen. Olen
käynyt Kennelliiton kasvattajan peruskurssin sekä SPKL:n
koulutusohjaajakurssin ja vastuullani on ollut joitakin tokoryhmiä.
Harrastamme koiriemme kanssa pääosin tottistelua ja jälkeä,
kisaamisesta en valitettavasti ole kiinnostunut kisakipsaamisen vuoksi.
Miksi aussie?
Minulla oli aikaisemmin saksanpaimenkoira,
joka oli haimavikainen sekä kesäisin sillä oli aina hot spottia. Se oli
myös allerginen vehnälle, siitepölylle, lattianpesuaineelle jne. Se
myös oireili selästään ja lonkista. Sakemannin ollessa vielä elossa,
mietin sopivaa rotua. Halusin sen olevan ehdottomasti luonteeltaan
samankaltainen ja ehdottomasti paimenkoira. Mietin myös
belgianpaimenkoira tervuerenia mutta se ei oikein sykähdyttänyt, liian
iso, liikaa karvaa. Halusin koiran olevan laumaviettinen, kooltaan
vähän saksanpaimenkoiraa pienempi, karvaltaan vähän erilaisempi sekä
ehdottomasti terveempi.
Aussie vaikutti ehdottomasti koulutettavalta, hauskalta ja
eläväiseltä rodulta. Ketturetkussa oli juuri syntynyt pentue, ja
pitihän niitä pentuja mennä katsomaan ja kyselemään vähän lähemmin.
Myöhemmin soittelimme uudestaan ja varasimme yhden pienen
pesukarhunhäntäisen tytön, helpompi ottaa tytsy saku-uroksellemme
kaveriksi. Hiukan jännitti, mitä pienestä koirasta tulisikaan, miten
onnistuisin kouluttamaan pienen eloisan sähikäisen. Niin meille muutti
pieni pesukarhuhäntäinen Moona-tyttö, joka haettaessa juoksi luokseni
muiden pentujen jäädessä pysähdyksiin pihamaalle.
Moonan myötä ihastuin rotuun yhä enemmän, enkä enää miettinyt
saksanpaimenkoiraa, tai mitään muutakaan rotua. Rotu vei mennessään.
Kun yksi sähikäinen tuntuu tarvitsevan samankaltaista seuraa..
Alkoi kyteä ajatus toisesta aussiesta. Lily oli Moonan mielestä välillä
vähän turhankin vakavaa seuraa. Tuli toinen aussie, uros Petu, vuoden
ikäisenä kodinvaihtajana (koirasta riippumattomista syistä), meille
majaa pitämään. Petu sopeutui hyvin, on ollut rauhallisempi versio
mutta omalla tavallaan rakastettava ja ihana tuikkiva tähtisilmä,
nauravainen hymysuu.
Nyt jo hiukan elämän ehtoopuolella.
Kun alkaa kyteä ajatus kasvattamisesta..
Ensimmäinen
pentue Highbuzz's nimen alle syntyi elokuussa 2005, ensimmäisestä
omasta aussiestani, Moonasta. Pentueesta jäi kotiin red tricolor uros
Johnny.
Samoihin aikoihin oman ensimmäisen pentueen kanssa Suomeen tuli
ensimmäiset yhteiset tuontini, Fairoaks-aussiet, Davy ja Silvi.
Lisää tuonteja
Monen mutkan kautta Wahlroosin Sanni sai harrastuskaverinsa Ruotsista ja itse
osan siitä tammikuussa 2007.
Josko jossain välissä saataisiin pentuekin tekeille..
|
|